Suomi ikääntyy vauhdilla. Meidän nuorempien sukupolvien luonnollinen velvollisuus on turvata jälleenrakentajasukupolvelle arvokas vanhuus. Siihen kuuluu tarpeellinen henkinen tuki sekä kattavat hoivapalvelut ja turvattu toimeentulo. Inhimillisyyden on kuljettava varallisuuden edellä.
Peruspalveluihin kuuluvat hoivapalvelut eivät saa ajautua monikansallisten pörssiyhtiöiden syliin. Sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaminen on pidettävä pääosin julkisten toimijoiden hallussa. Terveydenhuollon tehtävä ei ole rikastuttaa kasvottomia omistajia veroparatiiseissa. Palveluiden tasa-arvo ja laatu pystytään turvaamaan eri puolilla maata parhaiten julkisen sektorin tuottamana. Ihminen tarvitsee ihmistä ikään katsomatta ja jokainen kanssaihminen ansaitsee tarvitsemansa hoivan neuvolaiästä aina saattohoitoon asti.
Olen saanut olla mukana kehittämässä yleishyödyllistä järjestöä Jyväskylän Hoivapalveluyhdistys ry:tä yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Se on kasvanut yli 250 työntekijän yhteisöksi. Yhdistys tarjoaa laadukasta varhaiskasvatusta Jyväskylässä ja Keuruulla. Lämminhenkisesti ja turvallisesti tuotettuja ikäihmisten palveluja Jyväskylässä sekä Muuramessa. Valtakunnallisesti edustan Keski-Suomea Vanhustyön Keskusliiton valtuustossa.