Siirry etusivulle

Keskisuomalainen Oyj, joka kuuluu Demokraattia julkaisevan yhtiön omistajiin, on kertonut (Ksml 23.11.) ostavansa Suomen Suoramainonta SSM Oy:n. Ostettava yritys on mielenkiintoinen, sekä hyvässä että pahassa. Koko sen verkoston parissa on lähes 6500 työntekijää. Jakajissa on paljon nuoria ja erittäin suuri osa on maahanmuuttajia. Aivan kuten Keskisuomalaisen konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi totesi, jakeluyritykset ovat monen maahanmuuttajan ensikosketus suomalaiseen työelämään.

On tärkeää, että tämä työelämään ja yhteiskuntaan tutustuminen tapahtuu lakien ja voimassaolevien työehtosopimusten puitteissa.

Suomen Suoramainonta SSM Oy toiminut jo vuosia lainvastaisesti maksamalla mainosjakajille surkeaa palkkaa. Sen jakeluyritykset eivät ole noudattaneet alan yleissitovaa työehtosopimusta. Palkkoja polkemalla ne ovat saaneet epätervettä kilpailuetua. Mainosjakajien palkkakiistoja on käyty vuosikausia eri oikeusasteissa, ja käytännössä aina työntekijät ovat ne voittaneet. Oikeuden päätöksistä huolimatta osa jakeluyrityksistä maksaa edelleen alipalkkaa, 2-4 euroa tunnilta. Tälläkin hetkellä alan suurin työntekijäjärjestö Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:lla on n. 15 palkkasaatavajuttua käräjäoikeudessa mainosjakajien osalta.

Mediakentän moni-ottelija ja jatkuvasti yritysrypästään laajentanut Keskisuomalainen Oyj on ollut vuosien varrella konsernitasollakin vastuullinen työnantaja. Ja tuntenut myös yhteiskuntavastuunsa, ainakin Keski-Suomessa hyvin monipuolisesti. Nytkin kyse on työpaikkojen pelastamisesta. Keskisuomalainen-konserni voi kertaheitolla nousta valtakunnallisesti suunnannäyttäjäksi ja samalla yhdeksi suurimmista maahanmuuttajien kotouttamista ja työllistämistä edistäväksi toimijaksi. Uskon, että ainakin palkansaajajärjestöihin kuuluvat lukijat arvostaisivat tätä suuresti. Tätä reilun työelämän pelisääntöjen noudattamista tullaan taatusti myös seuraamaan aktiivisesti, myös sen vuoksi että konsernijohtaja Kangaskorpi on Elinkeinoelämän Keskusliitto EK:n hallituksen jäsen.

On hyvä, että tarjolla on erityyppisiä töitä ja työsuhteita elämäntilanteen vaihdellessa. Pidetään suomalainen työelämä jatkossakin reiluna, ja huolehditaan että työstä saatavalla palkalla voi tulla toimeen. Ei siis niin, että ihmiset tekevät täysipäiväisestikin töitä ja joutuvat hakemaan lisätoimeentuloa veronmaksajien kukkarosta monimutkaisten tukijärjestelmien kautta. Se on meidän kaikkien suomalaisten etu!